Islanninhevonen-lehti 1/2018 kirjoitus Junnutiimistä

Teksti Hanna Hirvonen

Satunnainen kisaturisti on saattanut bongata jo parin vuoden ajan islaninhevoskilpailuissa suloisia pieniä punatakkeja taluttelemassa hevosiaan, huoltamassa varusteita, kisaamassa ja ennen kaikkea tsemppaamassa toisiaan. Takkien selässä ja myös hevosten loimissa lukee "Iso-Tuomiston Junnutiimi." Mennäänpä Iso-Tuomistolle ottamaan selvää, mikä tämä tiimi oikein on, ja miten tällainen yhteishenki syntyy!

Iso-Tuomiston talli on Annika Kyrklundin islanninhevosiin keskittyvä ratsastuskoulu Hausjärven Ryttylässä. Opetushevosia on pari kymmentä, ja tunteja on kaiken ikäisille ja tasoisille ratsastajille. Annika on SRL:n hevosharrasteohjaaja ja FEIF II-tason ratsastuksenohjaaja sekä nuorten hevosten kouluttaja.

Koko idea tiimin perustamiseen lähti Annikan lapsioppilaista talvella 2015. Annika lämpeni pian asialle ja niin syntyi ajatus tarjota nuorisolle mahdollisuuden kilpailemiseen pienellä kynnyksellä, ilman suuria hankintoja. Kaikilla ei tarvitse olla sitä omaa hevosta tai kuljetuskalustoa. Olennaisena osana tiimin toiminnassa on alusta asti valmennus. Kaikki tulevat innolla mukaan ratsastustunneille, maasta käsin tehtäviin harjoituksiin ja teoriaopetukseen.

Mukana oli alusta saakka nyt 13 -vuotias Iida Niemi.
- Tiimin yhteishenki ja yhteistyö on hyvä, kertoo Iida. - On mukavaa toimia porukassa ja opetella uusia asioita pohtien niitä yhdessä tiiminä. Reissut ja muut ovat helppoja, kun yhdessä tehden askareet sujuvat nopeasti, ja apua on aina saatavilla. Junnutiimissä on mukava olla, kun kaikilla on tavoitteita ja tahtoa kehittyä lajissamme.

Iso-Tuomiston Junnutiimi rekisteröitiin melko varhain yhdistykseksi. Näin on helpompi esimerkiksi hakea sponsoreita ja avustuksia. - Junnutiimi on järjestänyt tapahtumia ja harjoittanut muuta varainhankintaa, jonka turvin on avustettu tiimiläisiä esimerkiksi kypärähankinnoissa tai kilpailupaikkojen karsinamaksuissa, kertoo Iidan äiti Johanna Niemi. Yhdistysmuoto ei kuitenkaan tarkoita kankeaa hallitustyöskentelyä, vaan kaikki päätökset tehdään rennnosti porukalla.

Junnuvalmennuksen alkaessa talliin tupsahtaa Iidan seuraksi neljä muuta innokasta tyttöä: Marja Kaleva, Frida Calonius, Maija Iloniemi ja uusin tiimiläinen, Nea Vaarankorpi.
- Olen 10 vuotias ja aloitin ratsastuksen 7 vuotiaana, Nea esittäytyy. - Olen ollut junnutiimissä noin 1,5 vuotta, ja treenaan ja kisaan Muggalla.
- Kävimme Nean kanssa ratsastustunneilla Iso-Tuomistossa ja kuulimme silloin junnutiimistä, kertoo Nean äiti Hannakaisa Vaarankorpi. - Kun Nea oli harjoitellut ratsastusta tunneilla pari vuotta ja osallistunut tallikisoihin, junnutiimiläiset pyysivät Neaa mukaan. Saimme tarkempaa tietoa, mitä tiimiin kuuluminen sisältää ja niin päätimme, että Nea lähtee mukaan.Lasten vanhemmat ovat mukana valmennuspäivissä ja kisoissa sekä näkevät toisiaan tallilla. Lisäksi tiimin käytännön asioista viestitellään ahkerasti messengerin kautta.
- Yhteisöllisyys on mielestäni ehdottomasti lisääntynyt tiimitoiminnan kautta. Yhteisten tapahtumien kuten tallikisojen ja kesäpäivien järjestäminen lisää myös yhteenkuuluvuutta, iloitsee Hannakaisa, joka on itsekin innokas ratsastaja. - Junnutiimin myötä olen päässyt toimimaan enemmän hevosten parissa. On ollut erittäin antoisaa ja opettavaista seurata lasten valmentautumista ja kisaamista. Tiimin toiminnan myötä myös oma kiinnostus kokeilla kilpailemista joskus tulevaisuudessa on herännyt.Sekä Nea että Hannakaisa ovat sitä mieltä, että junnutiimiin kuuluminen on tuonut heille paljon hyviä asioita. Neasta on hienoa päästä harjoittelemaan kilpailemista ilman, että omistaa omaa hevosta.
- Arvokasta on myös kaikki se apu ja tieto, mitä saamme valmentajalta ja kokeneemmilta tiimin jäseniltä - ilman heitä olisimme olleet ihan ulalla kaikesta kilpailuihin liittyvistä asioista., nauraa Hannakaisa.
Neasta on hienoa, että valmentaja seuraa mukana kisamatkoilla ja niin paikan päälläkin saa ammattitaitoista valmennusta - Annika on kiva, hyvä ja kokenut valmentaja, kehaisee Nea pujottaen Muggalle suitsia.

Samassa talliin saapuukin tiimin valmentaja. Kysymme häneltä millaisin ajatuksin lasten valmennusta viedään eteenpäin.
- Lasten opettamisessa pidän tärkeimpänä monipuolisuutta. Lasten kanssa juoksutetaan, maastakäsitellään , ratsastetaan tehtäväratoja, "käsihevostellaan", mietitään istuntaa, kokeillaan passia, painellaan laukkaa, mennään maastoja, esteitä, katrillia, luettelee Annika, ja kysyjää jo hengästyttää. Annika tarkentaa vielä, että vaikka tehdään paljon tarkkojakin harjoituksia ja ihan tosissaan, mukana on aina myös ilo ja leikki. - Ja tärkeää on, että mennään mahdollisimman paljon eri hevosilla, Annika lisää, ja siihen Iso-Tuomistolla onkin hyvä tilaisuus, sillä tallissa on monta osaavaa asiakashevosta.Tiimiläiset käyvät viikoittain Annikan ryhmä- tai yksityistunneilla. Tämän lisäksi he käyvät vähintään kerran viikossa tallilla hoitamassa hevosia ja auttamassa aloittelijoita hevosten varustamisessa sekä oppimassa hevosenhoitoa. Tämä on tärkeää kisapaikalla selviämistä ajatellen. Marja Kalevalla on hevonen kotonaan, ja hän huolehtiikin siellä itse hevosensa kaikesta hoidosta.

Vähintään kerran kuussa on yhteinen valmennus. Siellä voi olla vieraileviakin opettajia. Viime vuoden marraskuussa Riikka Räihä vieraili opettamassa maasta käsittelyä, tammikuussa perehdytään omaan lihashuoltoon jumpassa, ja toukokuussa tuomari tulee kertomaan kilpailujen arvosteluperiaatteista.

Tiimiläiset ovat myös välillä saaneet teorialäksyjäkin, aiheina on ollut mm passitahtinen töltti ja reissaaminen hevosen kanssa.

Iida on jo saanut Kolka-tamman valmiiksi ja on valmis kertomaan hevosestaan.
- Omistan puoliksi Kolkan Annikan kanssa. Kolka on varsinainen kilpaponini, joten treenaan sillä aktiivisesti ja tavoitteellisesti käyden valmennuksissa ja kilpailuissa. Yksi tähtihetkistämme oli vuoden 2017 askellajiratsastuksen SM-kilpailut Ypäjällä Kolkan kanssa. Kisat olivat meidän ensimmäiset yhteiset SM-kisat, ensimmäisellä kunnon kisakaudella. Rikoimme siellä omia piste-ennätyksiämme ja menestyimme hyvin - pääsimme jopa ainoana junnuna viisikäynnin finaaliin. Ratsastan säännöllisesti toisellakin hevosellamme Killellä, vaikka sillä en osallistukaan valmennuksiin. Saan myös ratsastaa joillain Annikan hevosilla, joista Paradis ja Saer ovat tällä hetkellä säännöllisessä liikutuksessani.Tallin seinällä on Suomen islanninhevosyhdistyksen nuorisovalikounnan Kannusta Kaveria-julisteita. Tuntuu, että tässä tiimissä julisteen sanoma on mennyt suorastaan nahan alle. - Kyllä, kaikki kannustavat kaikkia! Se näkyy erityisesti kilpailuissa, jolloin apu tulee yleensä tarpeeseen, vakuuttaa Iida. - Kaikkia tsempataan ennen suoritusta, onnitellaan hyvien suorituksien johdosta ja keskustellaan rakentavasti, mutta kannustavasti epäonnistumisistakin. Kannustaminen vahvistaa yhteistyötä ja tiimiläisten välistä kommunikointia, jolloin toimimisesta tulee mukavaa ja itsekin haluaa olla positiivinen ja auttaa ystäviään.Miten tällaisen huippuporukan jäseneksi voisi sitten päästä? Johanna kertoo: - Mukaan voi tulla Annikan vakituinen, tavoitteellinen oppilas, joka on kiinnostunut kisaamisesta ja sitoutuu valmennuksiin ja muuhun toimintaan.- Tiimiin kuuluminen ja kilpaileminen on urheilua ja vaatii jo hieman sitoutumista ja työtä asioiden eteen, muistuttaa Annika. - Koetan aina painottaa, että vaikka liikutaan porukalla ja on kivaa, niin hevonen aina ykkönen. Vaikka kuinka tekisi mieli suorituksen jälkeen juosta kaverin kanssa puffaan, niin sinne ei mennä, ennen kuin hevonen on hoidettu. Taukopaikoilla ei mennä ostoksille, ennen kuin on katsottu, että hevosilla on kaikki hyvin trailerissa.

Tiimiläisen ei tarvitse olla mikään valmis lahjakkuus, vaan into ja sitoutuminen riittää. - Ja tosiaan joskus kehitys voi olla hidasta, toteaa Annika. - Joskus 10- vuotias kisaaja saattaa tutkia vaatimattomia pisteitään ja ihmetellä, mitä pitää tehdä, kun tuomarien kommenteissa lukee selityksenä vaikkapa "vapaa muoto". Silloin opettajan tehtävä ei ole keksiä kikkoja muodon parantamiseksi, vaan yrittää saada lapsi ymmärtämään, että ajan kanssa kaikki loksahtaa kohdilleen. Että juuri nyt se muoto ei ole tärkein asia, tai asia, jolle vielä edes osaisi tehdä mitään aiheuttamatta hevoselle harmia. Koetetaan opetella ratsukolle sillä hetkellä oleellisia asioita, sekä sellaista, jota voi hevoselta sen ikäinen reilusti pyytää. Hevonen otetaan aina huomioon eikä vaadita enempää - ei yhtään aiemmin kuin mihin kumpikin pystyy .

Jommankumman vanhemman tulee sitoutua lapsen mukana. Joka valmennuksen yhteydessä suunnitellaan seuraavia kisareissuja ja valmennuksia tai suunnitellaan muuta toimintaa. Myös kisamatkoilla täytyy olla mukana vanhempi, joka auttaa lasta varustamisessa ja hevosen hoidossa.

- Kisaa varten tallilta saa vuokrata hevosen, kun sopii hyvissä ajoin, samoin kyydit sovitaan porukalla ja traikkupaikan voi vuokrata, listaa Johanna. - Hevosen suhteen voi toki esittää toiveita, mutta viime kädessä Annikan sana ratkaisee, onko toivottu ratsu turvallinen ratsastajan tasoon nähden.

Lapset lähtevät jo tunnille, ja vanhemmatkin ovat menossa kentän laidalle seuraamaan opetusta. Lähtiessään Johanna vielä heittää haasteen: -Junnutiimi haastaa kaikki ratsastuskoulut mukaan tuomaan uusia innokkaita kisaajia lajin pariin! Ideaa saa todellakin kopioida ja olisi hauskaakin, jos voisi tehdä yhteistyötä muiden tallitiimien kanssa tai suorittaa vaikka vierailuita.