Vieraileva valmentaja ja muita kuulumisia

21.11.2017

Kuten jo facebookistakin sai lukea, ovat junnutiimiläiset alkaneet saamaan myös teorialäksyjä, valmennuksia on pidetty säännöllisesti ja syyskuussa osa porukkaa kävi Dromin kisoissa Dynur-tallilla kisaamassakin.

Harmiksemme täytyy myös kertoa, että Milja jäi pois porukasta koska lukio vie niin paljon enemmän aikaa kuin peruskoulu, mutta Milja jatkaa Sylvin kanssa kuitenkin passitreenejä ja varmasti kisaavatkin vielä.

Mutta nyt varsinaiseen aiheeseen, eli vierailevaan valmentajaan josta kertoo Marja;

Sunnuntaina 19.11 junnutiimin valmennuksessa järjestettiin Riikka Räihän maastakäsittelykurssi. Aluksi käytiin läpi teoriaa ja sen jälkeen Riikka näytti muutamia harjoituksia. Tämän jälkeen tiimiläiset jaettiin kahteen ryhmään ja he pääsivät itse harjoitttelemaan Riikan avustuksella.

Marja ja Victoria
Marja ja Victoria

Aluksi hevosen piti pysyä paikoillaan ja taluttajan silitellä joka puolelta. Sitten tehtiin kävely harjoituksia. Hevosen tullessa liian lähelle, piti pysähtyä ja peruuttaa muutama askel, jotta ihmisellä säilyy omatila. Harjoiteltiin myös hevosen takapään väistättämistä ja pienellä ympyrällä kävelyä. Tämän jälkeen kävelytettiin hevosta, sen vierellä kulkien. Sama tehtiin myös niin, että suitsiin kiinnitettiin ohjat, joilla oli helpompi ohjata hevosen kulkua.

Harjoitukset olivat yllättävän vaikeita, mutta todella opettavaisia. Hevoset ovat yksilöitä, mikä tuli erittäin hyvin kurssillakin esille. Toisille helppo harjoitus oli jollekkin todella vaikeaa. Kurssilla saatiin myös testattua hevosen herkkyyttä ja reagointia ihmiseen. Oli mukava huomata kuinka hyvin yhteistyö hevosten ja ihmisten välillä toimi. Kurssilla kertailtiin jo ennestään tuttuja asioita ja opittiin paljon uutta hevosista ja niiden elekielestä.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita